Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Aleksi Leppä on vuoden urheilija Haminassa

Aleksi Leppä palkittiin Haminan vuoden urheilijana viime vuonna kauppatorilla.

Kivääriampuja Aleksi Leppä palkittiin jo 13. kerran Haminan Vuoden urheilijana. Pariisin olympialaisissa Suomea edustanut Aleksi menestyi muutenkin kauden aikana erinomaisesti. Plakkarissa on olympialaisten karsintakilpailun voitto Brasiliassa, lukuisia pistesijoja maailmancupin kisoissa ja EM-kisoissa.

Aleksi on aina edustanut Haminan Ampumaseuraa. Näin on jatkossakin, vaikka hän onkin hiljattain muuttanut kirjansa Sipooseen.

– Olen seuran hallituksessakin jäsenenä. Meillä on hyvä pyrkimys kehittää seuran toimintaa uudelle tasolle. Muun muassa juniori- ja harrastetoimintaa pyritään viemään eteenpäin, Aleksi kertoo.

Aleksin isän, ampumaseurassa monissa tehtävissä toimineen Marko Lepän menehtyminen kesällä oli myös seuran toimijoille iso menetys. Ei kuitenkaan niin iso kuin saattaisi luulla.

– Ei isä ainakaan viimeiseen pariin vuoteen niinkään paljoa seuran toiminnassa mukana.

Yhtenä syynä tähän oli Leppäteam, Marko Lepän perustama talli lahjakkaille ampumaurheilijoille.

Ammattimaisesti hoidettu, nuoria ja lahjakkaita urheilijoita tukeva talli oli jotain aivan uutta suomalaisessa ampumaurheilussa. Nyt Leppäteam on ajettu alas, toimintaa pyörittävää primus motoria ei enää ole.

– Eihän ukko siitä mitään rahaa saanut, kaikki tapahtui rakkaudesta lajiin. Minäkin olin yksi tuettavia urheilijoita, ja pärjään nyt omillani, samoin tallissa mukana olleet Tuulevi Suomus ja Lauri Syrjä.

Aleksi Lepän viime kauden, ja samalla epäilemättä koko uran tähän mennessä merkittävin saavutus oli pääsy olympialaisiin. 

– Finaaliin eli kahdeksan parhaan joukkoon pääseminen oli tavoitteena, ja se oli ihan realismia.

Kaikki kuitenkin muuttui. Isä ja valmentaja Marko Leppä menehtyi lentokoneessa matkalla seuraamaan paikan päälle poikansa suoriutumista, kaksi päivää ennen ensimmäistä kilpailustarttia.

– Minun osaltani olympialaiset tuli ja meni. Isän kuoleman jälkeen kaikki oli sumussa, ja on vähän vieläkin.

Elämä vie kuitenkin eteenpäin. 

Työt puolustusvoimissa Santahaminassa mahdollistaa oman valmentautumisen, mutta sisältää toki paljon muutakin; mm. urheilukoulun varusmiesten koulutusta, testausta ja luotilajien valmennusta.

Lepän oma kisakausi on alkamassa jo maaliskuun alussa ilma-aseiden EM-kilpailuissa Kroatian Osijekissa.

– Tämä vuosi on hieman erilainen kuin olympiavuosi. Silloin kilpailukalentereissa päätähtäin oli olympialaisissa, nyt kilpailut sijoittuvat tasaisemmin ympäri vuotta.

Aleksin osalta maailmancupin kilpailut alkavat huhtikuussa Limassa Perussa ja päättyvät syyskuussa Kiinan Ningbossa. Siinä välissä ovat myös EM-kilpailut Pariisin olympialaisista tutulla Chateaurouxin ampumaurheilukeskuksessa. Kausi huipentuu MM-kilpailuihin Egyptissä marraskuussa.

– Se tarkoittaa että huippuvirettä ja kuntoa on yritettävä pitää yllä koko kauden ajan. 

Haminassa Aleksi käy kerran, pari kuukaudessa. Täällä on myös mökki, tärkeä paikka rauhoittumiseen ja rentoutumiseen kiireisen ja keskittymistä vaativan elämän keskellä. 

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli

Lue myös