Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Niskavuoren nuori emäntä nousee näyttämölle ajattomin aihein

Niskavuoren nuori emäntä tuo näyttämölle suuren joukon ensikertalaisia.

Haminan teatterin kevätkauden näytelmäksi valittu Niskavuoren nuori emäntä on suomalainen kestosuosikki, joka vie katsojat seuraamaan elämää 1800-luvun lopun hämäläiselle maatilalle. Ajat ovat nyt toiset, mutta ohjaaja Eveliina Arminen uskoo tekstin puhuttelevan myös nykyihmistä. 

– Keskiössä ovat naisen asema ja sukupuoliroolit, nuoren naisen kasvutarina vaikeissa oloissa, hän sanoo. 

Hella Wuolijoen kirjoittama näytelmä esitettiin ensimmäisen kerran Suomen Kansallisteatterissa vuonna 1940. Sitä pidettiin jo tuolloin rohkeana.

Rakkaudettomaan avioliittoon Niskavuoren isännän kanssa päätynyt Loviisa joutuu etsimään paikkaansa vihamielisessä ympäristössä, jossa aviomiehellä on suhde ja lapsikin meijerskän kanssa. Loviisa onnistuu lopulta saamaan paitsi ohjat käsiinsä myös huikentelevaisen aviomiehensä kunnioituksen.

Loviisaa esittävä Katariina Myller pitää Wuolijoen tekstiä oivaltavana ja herkullisena. 

– Luulisi, että näytelmä sijoittuu menneisiin aikoihin, mutta ne arviohierarkiat naisten ja miesten välillä perhedynamiikassa pätevät edelleen. Näytelmä on hieno feministinen manifesti juuri nyt, kun mediassakin on noussut esiin ihmeellistä naisvihaa, hän sanoo.

Uutta väkeä näyttämöllä

Niskavuori -näytelmä tuo näyttämölle ennätysmäärän uusia kasvoja. Joulukuisen roolitustilaisuuden perusteella näytelmään valittiin 18 näyttelijää, joista suuri osa esiintyy ensimmäistä kertaa Haminan teatterin tuotannossa. Ohjaaja Eveliina Armista ilahduttaa erityisesti se, että mukana on kuusi nuorta ensikertalaista. 

– Tämä on ihana ja innostunut porukka, joka sytyttää tämän tarinan hienosti eloon, kuvailee Arminen.

Viime kesän muutokset teatterin johdossa johtivat siihen, että suuri osa teatterin konkareista jäi kokonaan pois toiminnasta. Nyt tilalle on tullut sekä uusia että jo takavuosina mukana olleita. Katariina Myller hehkuttaa teatterin ilmapiiriä.

– On hienoa nähdä, kuinka täältä nousee uusia helmiä, kun ihmisillä on mahdollisuus näyttää kykynsä. Yhtenä esimerkkinä on Niskavuoren vanhana emäntänä paluun lavalle tekevä Anneli Lappalainen, jonka ensiesiintymisestä tulee kuluneeksi 50 vuotta.

Kesäinen kohu Haminan teatterin ympärillä näyttää myös aktivoineen teatterin tukijoita. Eveliina Arminen kertoo, että mm lavasteiden rakentamiseen on saatu kiitettävästi apua yksityishenkilöiltä. Näytelmän ensi-ilta on 7.3. klo 19.00. 

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli