Haminalainen ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu Tapio Lanki siirtyy Perussuomalaisista Liike Nytin valtuustoryhmään ja liittyy LiikeNytin jäseneksi.
– En viihtynyt Perussuomalaisten ryhmässä. Yhteishenki rakoili, sekä tiedonkulku ryhmän hallitusjäseniltä ryhmälle ei toiminut, sanoi Lanki
Lanki uskoo LiikeNytin tapa tehdä asioita yhtenäisenä ryhmänä on erilainen ja sillä on kyky edistää asioita kuntalainen edellä yli puoluerajojen.
Langilla on 30 vuoden kokemus pelastusalan eri tehtävistä ja hän on tehnyt mittavan uran myös eri urheiluseurojen hallituksissa sekä useiden kansallisten yleisötapahtumien turvallisuusalan johtotehtävissä.
Kuntapolitiikasta Lanki on toiminut Haminan kilpailukykyvaliokunnan jäsenenä ja hän haluaakin keskittyä erityisesti kaupunkimme yrittäjäystävällisyyden kehittämiseen.
Puolueen vaihtuminen kesken vaalikauden on aina iso juttu, joka vaatii perusteellista harkintaa.
– Siirtymisestä LiikeNytiin olen saanut liki pelkästään hyvää palautetta onnitteluineen, sanoo Lanki.
LiikeNytin valtuustoryhmä on innoissaan tulokkaastaan:
– Tapio Lanki tuo lisää vahvuutta Liike Nytin valtuustoryhmään, uskoo ryhmän puheenjohtaja Tomi Tuomisalo. Hän laajentaa entisestään valtuustoryhmämme asiantuntijaosaamista. Hän on hieno vahvistus ryhmäämme ja saamme jälleen lisää ammattitaitoista osaamista ja näkökulmaa päätöksentekoomme, toteaa Tomi Tuomisalo.

Tero Pasi jätti LiikeNytin
Haminalainen kunnanvaltuutettu Tero Pasi, 59, on jättänyt LiikeNytin valtuustoryhmän ja siirtynyt Kokoomuksen ryhmään. Pasi erosi Kokoomuksesta 2015 ja perusti Haminan valtuustoon LiikeNytin. Nyt mies palaa takaisin.
– Uskon, että suuremmassa ryhmässä on paremmat mahdollisuudet suurten asioiden edistämiseen ja suhteiden luomiseen myös Helsingin suuntaan, sanoo Pasi.
Logistiikka-alan yrittäjänä hän on omimmillaan satamakysymysten äärellä:
– Satamaympäristön hyödyntäminen on Haminassa edelleen puolitiessä. Meillä on loistavat liikenneyhteydet ja maan paras satama, niihin vain pitää panostaa enemmän ja enemmän, arvioi toisen kauden kunnanvaltuutettu Pasi.
Ovi Kokoomuksessa käy myös toiseen suuntaan, kun valtuutettu Tuija Vuoksiala ilmoitti siirtyneensä sosiaalidemokraattien ryhmään.