Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrinen yhdistys Kakspy ry joutuu lakkauttamaan merkittävästi toimintojaan kevään aikana. STEA (sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) ei ole enää myöntänyt niihin rahoitusta. Toiminnoille on luvattu ns. alasajorahaa, jotta niiden lopettaminen kävisi hallitusti.
Rahoituksen loppumisen vuoksi mm. Haminan klubitalo joudutaan sulkemaan.
– Tämä on ollut STEA:lta dramaattinen päätös ja meille hyvin raskasta hyväksyä. Sekä Haminan että Kotkan klubitalot sulkevat ovensa 17.4., kertoo Kakspy ry:n toiminnanjohtaja Markku Kärmeniemi.
Klubitalot ovat mm. mielenterveyskuntoutujille tasavertainen ja turvallinen yhteisö, joka tarjoaa tavoitteellista toimintaa, vertaistukea ja ohjausta. Monen kuntoutujan tavoitteena on työelämään tai opintoihin palaaminen.
Klubitaloissa toimivat myös mm. vertaisryhmät sekä perhe- ja läheisten ryhmät. Niidenkin toiminta tulee päättymään, mikäli rahoitusta ei saada järjestettyä.
– Vaikka tilanne on dramaattinen, ei meiltä kuitenkaan kaikki toiminta lopu, Kärmeniemi sanoo.
– Olen kuitenkin huolissani lakkautettavien palveluidemme käyttäjien voinnista, Markku Kärmeniemi toteaa.
Karhulassa sijaitseva, mm. työ- ja päivätoimintaa sekä kuntouttavaa työtoimintaa tarjoava ja avoimena kohtaamispaikkana toimiva Mielipaikka jatkaa. Yhdistys jatkaa myös K60 -kulttuuripajan ja ESR+ -hankkeen Kohti työelämän eri polkuja -toimintaa.
Kakspy Palvelut Oy:n tuottamat erilaiset asumispalvelut Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja pääkaupunkiseudulla jatkuvat kuten ennenkin.
Kakspy työllistää kaikkiaan 125 henkilöä (Kakspy Palvelut Oy mukaanluettuna). STEA:n rahoituspäätöksen vuoksi yhdistys on aloittanut muutosneuvottelut, jotka johtavat 12 henkilön kohdalla joko työsuhteen päättymiseen tai muihin järjestelyihin.