Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Hamina pysyy rikostoimittajan sydämessä

Miikka Hujanen muistelee saaneensa hyvät pohjat englannin kieleen englanninkielisen leikkikoulun kerhossa Haminassa. Kuva Timo Sihvo.

MTV Uutisten rikostoimittaja ja metallimuusikkona Eurooppaa kiertänyt Miikka Hujanen, 34, muistelee lämmöllä lapsuus- ja nuoruusvuosiaan Haminassa.

– Sehän oli ihan käsittämättömän hienoa ja nostalgista aikaa, mies kuvailee.

Miikka Hujanen on syntynyt Helsingissä, mutta hän muutti äitinsä kanssa 4-5-vuotiaana 1990-luvun puolivälissä ympyräkaupunkiin. Äiti Merja Hujanen tuli Haminan Keskus-Apteekin apteekkariksi.

Hujaset asuivat aluksi muutaman vuoden Karjalankadulla Ruotsinkylässä, mistä he siirtyivät  Viipurinkadulle Alakaupunkiin. Miikka sai sosiaalisena kaverina nopeasti uusi ystäviä.

– Tien toisella puolella asui Laamasia. Satuin näkemään Laamasen Jyrkin pojan Niilon joskus. Hän on nyt minun poikani kummisetä.

Miikka mainitsee esimerkkeinä vanhoista kavereista myös musiikkikuvioissa tutuksi tulleen Janne Niinisaaren ja Jaro Tillin.

Miikka alkoi jo ala-asteella Keskuskoulussa harrastamaan judoa.

– Ala-asteella olin kavereiden kanssa koko ajan leikkimässä jossakin metsässä. Kävin sitten pitkään partiossa Haminan Päivänpojissa.

Kamera on taltioinut Miikan lumisella kotipihalla Viipurinkadulla. Kuva Miikka Hujasen kotialbumi.

Musiikki tuli kuvaan mukaan vasta ylä-asteella Pappilansalmen opinahjossa.

– Innostuin hevimusiikista. Se oli siihen aikaan paljon enemmän pinnalla kuin nykyään.

Lukioaikoina hän meni ensimmäiseen bändiinsä, jonka nimi oli Eternal Eclipse.

Musiikki on vienyt miestä maailmallekin. Miikka Hujanen on vuodesta 2009 soittanut koskettimia kotkalaiskokoonpanossa Crimson Sun, joka kävi 2017 useisiin Euroopan maihin ulottuneella kiertueella. Yhtyeen kolmas studioalbumi ilmestyi viime syksynä.

Miikka kävi Haminan lukiota, mutta ylioppilaaksi hän kirjoitti Vihdin lukiosta. Äiti oli siirtynyt apteekkariksi Vihtiin.

Kun nuorukaisen tulevaisuutta mietittiin, äiti ehdotti toimittajan uraa. Miikka muistaa suhtautuneensa ajatukseen aluksi nihkeästi, mutta marssi kuitenkin äidin neuvosta Vihdin Uutisten päätoimittajan pakeille ja tarjoutui tekemään jutun.

Loppu onkin historiaa. Miikka päättyi erinäisten vaiheiden ja Laajasalon Opiston jälkeen yhdeksäksi vuodeksi toimittajaksi Ilta-Sanomiin, jossa hän keskittyi etenkin rikosjournalismiin ja turvallisuuspolitiikkaan. 

Viime huhtikuussa Miikka aloitti rikos- ja oikeustoimittajana MTV:n Uutisissa. Kun Reimari tapasi hänet Maikkarin uutisten toimitiloissa Vallilassa, Miikka näytti juuri julkaistua toimituksensa kovaa skuuppia, joka kertoi turvamiehen epätoivoisesta teosta presidentin virka-asunnon kellarissa.

Miikan puoliso on amerikkalaislähtöinen Chrissy Hujanen

Mies ei ole unohtanut vanhaa kotikaupunkiaan.

– Jos minulla olisi loputtomasti rahaa, eikä tarvitsisi käydä töissä, voisin ihan hyvin ostaa Haminasta kämpän ja oleilla siellä välillä.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli