Eläkkeensaajien Keskusliiton paikallinen yhdistys Haminanseudun Oloneuvokset ry vietti perjantaina kuusikymppisiään Simeonsalissa.
– Paikallisyhdistyksen varsinainen syntymäpäivä on vasta huomenna. Oloneuvokset perustettiin 15.3.1965 Vanhalan baarissa, joka nykyisin tunnetaan Tanelinkulmana, sanaili yhdistyksen puheenjohtaja Pentti Hannula tervetulopuheessaan.
Hannulan esittämä Veikko Lavin kappale Miksi et hymyile, ihminen, viritti hyvään juhlatunnelmaan myös yleisön, jota oli salin täydeltä. Jäseniä Oloneuvoksilla on kunnioitettavat 629.

Kaupungintervehdyksen juhlaan tuonut kaupunginjohtaja Ilari Soosalu ei luvannut laulaa, mutta toivotti Oloneuvoksille paljon onnea ja kiitti heitä aktiivisesta elämänotteesta.
– Yhdistyksellä on jo kunnioitettava ikä, jos ei nyt hengästyttävästi, niin ainakin monipuolisesti toimintaa. Toinen mikä toiminnasta paistaa läpi, on yhteisöllisyys. Se on tekijä, joka lisää elinvoimaa ja hyvinvointia, totesi Soosalu.
Eläkkeensaajien Keskusliiton valtuuston puheenjohtaja Mirja Janerus piti juhlapuheen. Hän kertoi, millaiseen Suomeen liitto aikanaan syntyi, sekä niihin moniin uudistuksiin ja sosiaaliturvan parannuksiin, joita aina näihin vuosiin asti yhteiskunnassa on toteutettu.
– Nyt tie vie taas taaksepäin. Sosiaaliturvaan tehdyt leikkaukset, hyvinvointialueiden riittämätön rahoitus, kansalaisjärjestöjen rahoituksen leikkaus, ne kaikki vaikuttavat kansalaisten hyvinvointiin heikentävästi, Janerus sanoi.
– Liiton keskeisiä tavoitteita tulee olemaan sotepalveluiden ja eläke-etuuksien turvaaminen sekä yksinäisyyden vähentäminen.
Eläkkeensaajien Keskusliitto on myös julkaissut omat vaalitavoitteensa kunta- ja aluevaaleihin.
Juhlassa jaettiin huomionosoituksia. Eläkkeensaajien Keskusliiton hopeisen ansiomerkin saivat Kalervo Saharinen, Reija Turunen, Seppo Nurmi, Sirpa Hämäläinen, Marja-Terttu Laine, Marja-Leena Raasu, Janne Kääriäinen ja Helena Koskela. Kultaisen ansiomerkin vastaanottivat Alpo Pesu, Pentti Hannula, Marja-Liisa Kettunen, Jouni Kormu, Jouko Kouki, Vuokko Rantala ja Kari Turunen.
