Rannanpoikien Toivolassa on viime vuosien aikana ollut monenlaista musiikkia ja ohjelmaa. Toivolan salissa ovat soineet niin torvisoittimet kuin haitarit sekä pianot ja viulut. Viime kesänä Toivolassa esiintyivät Akat ja Ukot -yhtye Kotkasta sekä Lotta ja Iiro.
Vaikka Rannanpoikien puheenjohtaja Jouko Sahala on ollut monenlaisissa kinkereissä mukana, tuli hänelle suurena yllätyksenä tiedustelu tähtishown saapumista Toivolaan. Yllätystä lisäsi, ettei Rannanpoikien tarvinnut maksaa esiintyjille.
Uskomattoman taikashown mainoksessa kerrottiin lavalla nähtävän paitsi klassisia pallo-, naru- ja korttitemppuja, myös illuusioita. Tapasin nuoret esiintyjät, mentalisti Jari Hynysen ja taikuri Aatu Itkosen viimeistelemässä esityksen lavasteita.
Jari ja Aatu kertoivat kiertueestaan ja tavoitteesta kiertää pieniä ja osin syrjäisiä paikkoja. Heidän mukaansa ”Uskomaton Taikashow” -nimeään pitävä esitys on osa kyläkiertuetta, jonka tarkoituksena on tuoda kyliin ympäri Suomen ainutlaatuista viihdettä.
Idea kiertueeseen syntyi kaksikon omien visioiden ja asiakkaiden palautteiden myötä. Lipunmyynnin on laskettu kattavan esityksen kulut. Aatu Itkosen mukaan:
– Haluamme ilahduttaa kyläläisiä ja tuottaa tapahtumia myös pienemmille paikkakunnille. Tarkoituksena on tukea ja näyttää, ettei kyliä saa unohtaa.
Sunnuntai-iltapäivänä 16.3 klo 14.00 avautui kanttiini ja Toivolan eteisessä toivotti Popcorn-kone tuoksullaan väen tervetulleeksi. Vieraat ohjattiin saliin limonadit ja popparit mukanaan, sillä taikashown pakaasit olivat täyttäneet Toivolan puffetin.
Kun show alkoi, oli ilmassa odotuksen tuntua, saako maksava katsoja rahoilleen vastinetta, tuleeko taikuutta, mentalismia ja hulvatonta komiikkaa? Seuratessani osin muun yleisön reaktioita, tarjosi show etenkin komiikkaa ja välitöntä, leppoisaa tunnelmaa, jota tarttui etenkin nuorempaan väkeen.
Vaikka Jarilla ja Aatulla oli hienot esiintymispuvut, olivat he enemmän rentoja naapurin poikia kuin arvonsa tuntevia taikureita. Eikä esitys jäänyt pelkästään komiikan varaan, vaikka esityksen jokainen numero alkoi komiikasta ja esiintyjien itsensä likoon laittamisesta.
Tempun alkaessa komiikasta, Jarin ja Aatu keskinäisestä hassuttelusta, päädyttiin joko taikatemppuihin tai illuusioon, tekemättä varsinaisesta tempusta suurempaa numeroa. Ja väki tykkäsi, niin lapset kuin vähän vanhemmat.
Toivotan Jarille ja Aatulle tsemppiä, toivottavasti maaseutukiertue jatkuu pitkään.