Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Emma Daniels tähtää toistamiseen tangofinaaliin

Perjantaina Emma Daniels esiintyi Viinibaarissa yhdessä pianisti Tobias Schenkin kanssa. Kuva Tobias Schenk.

Haminalainen Emma Daniels, 26, osallistui tangomarkkinoille ensimmäistä kertaa viime vuonna, ja oli heti upeasti mukana finaalissa. 

– Tangokilpailu oli huippukokemus! Sieltä jäi hyvät muistot, ja on pakko päästä koettamaan uudestaan, Emma hehkuttaa.

Ammattilaisten raati on valinnut 40 nais- ja 40 mieslaulajaa ensimmäiseen yleisöäänestykseen. Äänensä voi antaa netissä osoitteessa tangomarkkinat.fi/aanestys, ja se on avoinna 24.4. klo 23.59 saakka.

Viime vuonna Emma lähti mukaan kisaan untuvikkona ja rennolla luonnonlapsen meiningillä. 

– Nyt olen paremmin valmistautunut, kun olen nähnyt millaista siellä on. Sosiaalisessa mediassa kannattaa olla paljon esillä jo ennalta. Pukeutuminen ja kampauskin täytyy miettiä.

Viime vuonna kruunutta jääneet finalistit Emma, Sari Tuliniemi ja Kalle Rannila muodostivat Kruunuttomat -trion, joka sai loistokkaan spurtin keikkamarkkinoilla.

– Syksyn tullen sitten päätettiin jatkaa kukin omaa juttua.

Emma sukkuloi tällä hetkellä pikkulapsiarjen, päivätyön ja kilpailuun valmistautuvan artistin uran välillä.

– Perhe on ollut mahtavasti tukemassa ja sparraamassa. Samoin Hallikaisen Jukka, joka on tosi tärkeä mentori ja tuki laulajan polulla.

Netissä meneillään olevan äänestyksen tuloksena seuraavaan vaiheeseen etenee kummastakin sarjasta 10 yleisöäänillä ja 10 ammattiraadin äänillä. Sieltä taas jatkaa viisi yleisön ja 5 raadin valitsemaa semifinaaliin. Finaaliin valitaan 4 + 4 kilpailijaa, valinnan tekee ammattiraati. Seinäjoen tangofinaali on 12.7. 

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli