Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Nuoret ravistelevat Shakespearea Haminassa

Ryhmäkuvassa takana Rosa Koho (vas.), Moona Koskenheimo, Olivia Liikkanen ja Aada Salminen ja etualalla Sisu Virtanen, Eija Kujanpää ja Meeri Nevalainen. Kuva Henni Kiri.

Haminan kansalaisopiston teatteritaiteen perusopetuksen nuorten teatteriryhmä Kaaos esittää  Shakespeare-lähtöisen esityksen, Herra S – ravistettuna, ei sekoitettuna.

Esitys saa ensi-iltansa torstaina 10.4. ja sitä esitetään neljä kertaa pääsiäisviikonloppuun saakka Haminan pääkirjaston Kirjastogalleriassa. Muut esityspäivät ovat 11.4., 17.4. ja 19.4.

Ryhmässä on seitsemän nuorta, joista kolme, Moona Koskenheimo, Olivia Liikkanen ja Aada Salminen ovat teatteritaiteen perusopinnoista valmistuvia. He ovat tehneet yhdessä diplomityönään esityskäsikirjoituksen, jonka koostamisessa koko ryhmä on ollut apuna.

Nuorten teatteriryhmän lukuvuoden teemana on ollut tutustua valikoituihin osiin länsimaista teatterihistoriaa; syksyllä urakka aloitettiin tutkimalla antiikin Kreikan näytelmiä ja näytelmien toteutusta.

Antiikin tragedioista hypättiin nopeasti n. 1000 vuotta eteenpäin maailmankirjallisuuden merkittävimpiin näytelmäkirjailijoihin lukeutuvan William Shakespearen tragedioiden ja muun tuotannon pariin.

Samalla ollaan hypätty kreikkalaisen puolikaareen rakentuvan kiinteän teatterin tilasta nykytaiteen alueelle, jossa esityksen näyttämönä voi toimia lähestulkoon mikä tahansa tila.

Tällä kertaa esitystilaksi muovautuu kansalaisopiston kevätnäyttely pääkirjaston kirjastogalleriassa. Galleriatilassa yleisö voi seurata reilun puolen tunnin mittaista esitystä joko tilaan asetetuilla istuimilla istuen tai seisoen ja liikuskellen tilassa.

Herra S – ravistettuna, ei sekoitettuna -esityskäsikirjoitus koostuu William Shakespearen näytelmistä poimituista, ryhmän kanssa valikoiduista kohtauksista sekä niitä yhteen liittävistä, esitystä eteenpäin vievistä kommentaari-kohtauksista, joiden vuoropuhelut ovat valmistuvien oppilaiden käsialaa.

Nyt yleisölle esiteltävä näyttämöteos on leikkisä ja vähän vallaton sukellus länsimaisen teatterihistorian lehdille, ja tällä yhteisellä luovuuden matkalla nuorten omille ajatuksille on annettu tilaa laukata. 

Taide on parhaimmillaan kuin leikkimistä; sitä tehdään ihan tosissaan, mutta siinä voi olla tilaa olla ottamatta asioita liian vakavasti. Tämä tuntuu tärkeältä monenlaisen huolen täyttämässä ajassa.

Esitys kestää vajaan 40 minuuttia, eikä sisällä väliaikaa. Ohjauksesta, esitystila- ja äänisuunnittelusta vastaa teatteriopettaja Henni Kiri

Arki-iltoina esityksen alkaessa iltaseitsemältä, heti kirjaston sulkeuduttua yleisön kulku tapahtuu kirjaston pääovien kautta. Lauantain esitykseen 19.4. klo 15 yleisö saapuu ja poistuu kirjaston takaoven kautta Läntisen Asemakadun puolelta (ovi parvekkeen alla). 

Lipun voi varata ennakkoon viestillä: 040 722 3687. Lipunmyynti ovella 15 min ennen esityksen alkua. Maksuvälineet: käteinen ja e-passi. 

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli