Vehkalahden koululla on ollut tällä viikolla TET-viikko. TET-viikolla tutustutaan työelämään. Oppilaat hakevat erilaisiin työpaikkoihin.
Vehkalahden koulun kahdeksasluokkalaisista Senni Hietanen, Aada Harju, Maria Suortti ja Jere Seppälä ovat TET:ssä.

Maria Suortti kertoo omasta viikostaan. Hän on töissä K-market Itäväylässä.
– Hain tähän työhön, jotta saisin tietää minkälaista on tehdä töitä kaupassa. TET-paikka oli helppo saada. TET-viikko on mielestäni tärkeä, koska siellä oppii minkälaista on tehdä oikeita töitä ja saa työkokemusta. Viikolla voi myös löytää tulevaisuuden työalan. Olen oppinut kaupassa hyllyttämistä. En ole varma pitäisikö TET-viikon olla useammin, sillä yksi viikko kahdeksannella- ja yhdeksännellä-luokalla on joillekin liikaa, ja joillekin liian vähän, kertoo Maria.
Senni Hietanen kertoo TET-viikostaan Normalissa.
– Hain Normaliin tettiin, koska se vaikutti mukavalta ja monipuoliselta työltä. TET-paikka oli aika helppo saada. Täällä oppii paljon hyödyllisiä taitoja ja tämä on erilaista, kuin koulussa käyminen. Olen oppinut hyllyttämään ja palvelemaan asiakkaita. Mielestäni TET-viikon pitäisi olla useammin, koska niin pääsisi kokeilemaan enemmän erilaisia aloja, kertoo Senni.
Myös Aada Harju on TET-viikolla Normalissa.
– Hain tänne, koska täällä on mukava työympäristö ja tämä vaikuttaa mukavalta työltä. Tänne oli helppo päästä, tulimme vain reippaasti kysymään TET-paikkaa. TET-viikko on tärkeä, koska oppii alan töistä, ja saa työkokemusta. Olen oppinut Normalissa, että työnteko ei ole niin helppoa, miltä se näyttää. Opin myös palvelemaan asiakkaita. TET-viikon pitäisi olla useammin, sillä siellä oppii erilaisista aloista, jatkaa Aada.

Jere Seppälä on työharjoittelussa Panda Sushissa.
– Hain tänne työharjoitteluun, koska täällä saa buffet-pöydän ilmaiseksi joka päivä. TET-paikka oli helppo saada. Tulimme tänne vain kysymään paikkaa, sitten meille annettiinkin TET-paikka. Olen pyyhkinyt täällä pöytiä, laittanut lisää vettä vesikanistereihin ja keittänyt kahvia. TET-viikko on tärkeä, koska saa totutella työelämään. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla useammin, koska kerran vuodessa kahdeksannella- ja yhdeksännellä-luokalla on tarpeeksi, kertoo Jere.