Haminan Pallo-Kissojen Edustus avasi kautensa miesten Kakkosessa kotitappiolla Puistolan Urheilijoita vastaan. Helsinkiläisjoukkue otti kissalaumasta puhtaan 0-3 voiton Kotkassa Arto Tolsa -areenalla.
Nico Pietiläisen ollessa poissa kantoi kapteenin nauhaa Miika Kolsi.
– Pelasimme ajoittain oikeinkin hyvää peliä. Pelin alku oli aika tasaista kentän molemmin puolin, Miika jutteli.
Kissat puolustivat tunnollisesti, mutta sitten iski PuiU.
– Harmittavasti juuri ennen puoliaikaa kaveri teki ns. pukukoppimaalin.
Eikä se siihen jäänyt, toisella puoliajalla Puistola sai ehkä hieman onnekkaastikin kulmapotkutilanteessa kimmopallosta maalin. Kolmas osuma syntyi kun liike loppui.
– Toisella puoliskolla oli ihan hyvä draivi päällä. Mutta täytyy muistaa, että meillä on paljon pelaajia, jotka eivät ole pelanneet Kakkosta. Muutama saattoi jopa hieman yllättyä siitä, miten kovaa pelin Kakkosessa pelataan.
Seuraava sarjapeli on heti lauantaina. Sekin pelataan Arto Tolsa -areenalla, vastaan tulee PePo Lappeenrannasta.
– Sarjakausi on nyt avattu. Tässä on viikko aikaa valmistautua. Pisteitä on kauden aikana jaossa vielä paljon.
Ottelusta oli Pietiläisen lisäksi poissa Kimi Kolsi.
Kolealla ja sateisella areenalla peliä seurasi paikan päällä 207 katsojaa.