Jälleen on se aika käsillä, jota monet meistä ovat odottaneet “kuin kuuta nousevaa”. 

– Kevät. 

Olo voi monilla meistä olla kuin juuri talviunilta heränneellä kontiolla – mihinkäs sitä ensimmäisenä ryhtyisi? 

Auringonvalon tuoma uusi energia voi ilmetä erilaisina tarmonpuuskina. Tuo kulma pihasta kaipaa remonttia, vai pitäisikö kuitenkin miettiä kukkapenkin paikkaa? Eikös taimien esikasvatus olisi syytä aloittaa pikimmiten… Onkos se polkupyörä vielä talviteloilla…Ai niin, lenkkarit täytyisi löytää Kuomien tilalle… Nonni, ikkunoista ei nää auringonpaisteella läpi. Missäs ne ikkunanpesuvälineet onkaan… 

Mielen täyttää ajatukset siitä mihin voisi, tai pitäisi ryhtyä. Ihan yhtä hyvä ajatus on elellä kevättä myös ihan rennosti ja tarttua vaikka kaukosäätimeen, ei siis mitään suorituspaineita…

Meitä tallaajia taitaa olla kahta sorttia: se toinen joka porhaltaa kevätpuuhissaan kuin Duracel-pupu ja se toinen joka ei suotta hötkyile, sillä joutaahan sitä… 

Itse yllätin itseni pääsiäislomalla kilpailemalla kuopuksen kanssa perheemme ainoasta toimivasta virvelistä. Virvelöinti koukutti nopeasti… Odota, minun vuoro! 

Seuraavaksi olinkin jo paikallisen  monitoimimarketin kalastusosastolla tutkimassa hyllyjä kuin Liisa Ihmemaassa. Millainen virveli? Millaisia uistimia? Mikä siima on paras tähän tarkoitukseen? 

Kalastus ei kuitenkaan ole ihan vierasta minulle, vaikka nyt koinkin eräänlaisen pääsiäislomaherätyksen asian suhteen. Lapsena olimme ystäväni kanssa ahkeria onkijoita. Kalansaaliit päätyivät kissojen ateriaksi. Soutaminen ja huopaaminen on tuttua puuhaa, kun isän kanssa laskettiin tai nostettiin verkkoja mökkirannassa. Keväisin sieltä nousi isoja haukia. 

Vanhempani ovat olleet perillä kalastuksesta jo nuoresta pitäen. Varsinkin edesmennyt isäni oli kova kalamies. Äitini on ollut se, joka käsittelee kalat. Itse olen pitkälti ollut se sivustaseuraaja.

Mutta sen verran on nyt innostus noussut, että hankin jo itselleni kalastusluvan. 

Yksi parhaista työmuistoista liittyy kalastamiseen. Aiemmassa työpaikassani (joka sijaitsi kätevästi Rampsinkarin lähellä) vietimme onkipäivää koululaisten kanssa.

Apukäsinä meillä oli oppilaiden huoltajia ja isovanhempia. Eräs “kalastusvaari” piti oppilaille alkuinfon aiheesta. Tuolloin kyllä yhdistyi mahtavasti opetus ja yhteisöllisyys! 

Jo muinaisessa Kalevalassa ymmärrettiin, että haukikin voi olla ihan hyvä kala…Väinämöinen teki hauen leukaluusta itselleen kanteleen.

Itse en hauelle osaisi vielä tehdä mitään, mutta äitini tekemät haukipihvit ovat ihan omaa luokkaansa. Siinä onkin siis oiva motivaattori virvelöintiin…haukipihvien toivossa on hyvä elää!