Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Jose Saarainen salibandyn U19 -maailmanmestaruuskisoihin Singaporen paidassa

Jose (oik.) oli joukkueensa parhaimmistoa MM-turnauksen karsinnoissa Salomon-saarilla viime syksynä. Kuva Paul Fefera.

Suomen ja Singaporen kaksoiskansalaisuuden omaava Jose Saarainen pelaa salibandyn maailmanmestaruuskisoissa Singaporen U19 -joukkueessa. Neuvottomassa asuva, vasta 16 -vuotias Jose edusti Singaporea myös MM-kilpailujen Aasian ja Oseanian lohkon karsinnassa syyskuussa.

– Kansainvälinen liitto on muuttanut sääntöjä siten, että ne mahdollistavat Joselle toisen kotimaansa edustamisen nuorten arvoturnauksissa ilman, että se vaarantaa mahdollisuutta edustaa myöhemmässä vaiheessa Suomea, Josen isä Kai Saarainen kertoo.

Jose voi säilyttää kaksoiskansalaisuuden 21 -vuotiaaksi asti, minkä jälkeen Singaporen lakien mukaan hänen on valittava jompikumpi. Josen valinta on Suomen kansalaisuus ja urheilullisena tavoitteena on päästä joskus edustamaan Suomea. Kotimaan sarjoissa Jose edustaa Kouvolan Susia.

U19 -maailmanmestaruudet alkavat 27.4. Singapore pelaa C-lohkossa yhdessä Alankomaiden, Kanadan ja Saksan kanssa. 

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli