– Terveet ja hyvinvoivat eläimet, kannattavuutta kohtuullisilla kuluilla ja oma hyvinvointi, Saara ja Tuomas Kivelä vastaavat Faban Etelä-Suomen aluejalostuspäällikkö Kateriina Sjöblomin kysymykseen, mitkä ovat maatalousyhtymä Kivelän tavoitteita.
Meneillään on Kymenlaakson Karjakerhon järjestämä karjapäivä Kivelän tilalla Haminan Turkialla. Tilan karjaa, kalustoa ja toimintatiloja esitellään yleisölle. Paikalla on myös alan yhteistyökumppaneita ja toimijoita, kuten viljelijäomisteisen, karjanjalostukseen erikoistuneen osuuskunta Faban ja maidontuottajien omistaman Valion väkeä, sekä nykyaikaisen navetan lypsyyn, ruokintaan ja puhtaanapitoon liittyvien järjestelmien toimittajia.

Tapahtuma toi Kivelään runsaasti yleisöä, pääasiassa lähiseudun muita maatalousyrittäjiä.
– Onhan tämä tervetullut hengähdystauko arjesta. Karjapäivillä tapaa alan ihmisiä ja näkee, millaisia toimintatapoja ja järjestelmiä muilla on, toteaa karjatilan emäntä Päivi Kankfelt Kouvolasta.
– Verkostoitumista tarvitaan, kun maitotilat vähenevät koko ajan, ja yksiköt ovat aina vaan suurempia. Toimijoiden yhteistyötä kannattaa kehittää, Saara Kivelä sanoo.
– Näitä karjapäiviä voisi järjestää useamminkin. Toivotamme myös kaupunkilaiset tervetulleiksi tutustumaan maatilayrityksen toimintaan, lisää Tuomas Kivelä.
Kivelän maatalousyhtymä on sukupolvelta toiselle periytynyt perheyritys. Nykyisin tila on Tuomas ja Juha Kivelän omistuksessa. Tilan toiminnasta vastaa Tuomas Kivelä puolisonsa Saara Kivelän kanssa.
Tilalla on 270 lypsylehmää, vasikat ja nuorkarja mukaan lukien eläinten pääluku on noin 500. Maidontuotannon lisäksi Kivelässä viljellään omat heinät karjan rehuksi, sekä jonkin verran viljaa.
Kesäksi tilalle on tulossa 13-20 -vuotiaita nuoria eri pituisille jaksoille kesätöihin.
– Nuorisotyö on lähellä sydäntäni. Halusimme tarjota työtä maatilalla nuorille, jotka ovat jääneet vaille kesätyöpaikkaa, Saara Kivelä kertoo.

Moderni navetta kerää reaaliaikaista tietoa eläimistä
Yleisön suurin mielenkiinto kohdistui Kivelän lypsylehmien pihattonavettaan. Yli 3000 neliön pihattonavetassa on kahteen osastoon jaettuna tilaa kaikille 270 lehmälle. Lämpötilan ja valoisuuden säätö tapahtuu automaattisesti.
Katossa on valoharja, jonka kautta navettaan tulee myös luonnonvaloa. Ruokintaa, lypsyä ja lannanpoistoa helpottaa robotti.
Nykyaikaisessa suurnavetassa on lypsyrobotin yhteydessä kunkin eläimen tunnistava kuntoluokkakamerat, joiden keräämän tiedon pohjalta lehmän ruokinta voidaan suunnitella yksilöllisesti ja muutokset eläinten hyvinvoinnissa tulevat heti tietoon.
– Vaikka automaatiota on paljon työn tukena, vaatii lehmien yksilökohtainen hoito, suunnittelu ja seuranta valtavasti työtunteja ja sitoutunutta henkilökuntaa, toteaa Saara Kivelä.
Tänä päivänä suuri osa maidosta jalostetaan erilaisiksi maitopohjaisiksi tuotteiksi.
– Yhä useammin maito syödään jogurttina, juustona ja muina valmisteina. Niiden valmistamisessa korostuu maidon laatu, mm. rasva- ja valkuaisainepitoisuus, Kateriina Sjöblom kertoo.
Terve ja oikein ruokittu lehmä on hyvinvoiva, ja se näkyy myös maidossa.
Kuntoluokan seuranta varmistaa myös sen, että lehmä on hyvässä kunnossa siemennyksen ja poikimisen aikaan. Se antaa myös vasikalle parhaan mahdollisen alun elämään.

– Tilalla on otettu käyttöön jalostuksen työkaluja, kuten jalostussuunnittelu, genomitestaus, rakennearvostelu. Tila on mukana myös alkioverkostossa. Viime vuonna Kivelässä tehtiin 30 alkionsiirtoa, sanoo Faban jalostusasiantuntija Anne Konsti, joka esittelee pihattonavetan lehmiä.
Genominäyte saadaan vasikan korvamerkinnän yhteydessä kudosnäytteestä. Sen perusteella voidaan selvittää 40 perintötekijöihin perustuvaa ominaisuutta ja tehdä ennuste vasikan terveydestä, rakenteesta, lypsynopeudesta ja tuotoksesta.
Kivelässä teetetään kaikista lehmistä aina myös rakennearvostelu, joka antaa osviittaa jalostussuunnitelman tekoon.
Tilalla valtaosa lehmistä on ayrshire- ja holstein -rotuisia. Monimuotoisuutta joukkoon tuovat muutama jersey -lehmä sekä muutama yksilö alkuperäistä suomenkarjaa.
– Kivelän tilan eläinmäärää on kasvatettu vahvasti viimeisen viiden vuoden aikana. On erityisen hienoa, että karjan ikärakenne on onnistuttu pitämään tasapainossa. Esimerkiksi, tilalla on 27 yli 5 kertaa poikinutta lehmää, Anne Konsti toteaa, ja ottaa esimerkiksi ayrshire-rotuisen Latinan.
– Latina on todellinen luottopakki. Se on 11-vuotias, ja poikinut 8 kertaa. Sen kuntoluokka on erinomainen, ja se kaikissa tilanteissa hyvin toimiva lehmä.


– Useissa paikoissa lehmät pannaan pois jo nuorena, viimeistään kolmannen vasikan jälkeen. Me haluamme lehmistä pitkäikäisiä, hyvinvoivia työkavereita, sanoo tilan karjanhoitaja Päivi Salmi.
Salmelle karjan hyvinvointi on ykkösasia. Eläinten kuntoa tarkkaillaan päivittäin silmämääräisesti ja niiden kanssa vietetään työn ohella aikaa, jolloin ne tottuvat ja oppivat luottamaan ihmiseen, ja kaikki toimenpiteet sujuvat rauhallisesti ja yhteisymmärryksessä.
– Minulla oli hieman epäilyksiä homman sujuvuudesta, kun tilan väki aamulla otti esittelylehmät lehmät pesuun, että ovat edustuskelpoisia. Olin väärässä: ainoastaan yhden mielestä ylimääräinen pesu oli tarpeetonta, muut käyttäytyivät todella hienosti, Anne Konsti kertoo.

