Matkustin viime viikolla paikallisliikenteen bussilla ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Ja ei ollut helppoa! Opiskeluvuosina olin tottunut linja-autolla liikkuja, mutta siitä on jo useampi hetki, joten tiedot vaativat päivitystä.

Ensin piti tutkia, mitkä linjat kulkevat täälläpäin. Oikea aikataulu löytyi, mutta ongelmaksi tuli, etten tiennyt, mitä mikäkin merkintä tarkoittaa. Mikä on taulukossa näkyvä X, entä I? Siis pääseekö tällä kotiin vai ei? Googlettamalla löytyi lopulta merkkien selityksetkin, mutta silti jäi epäselväksi, mitä ”tarvittaessa” käytännössä tarkoittaa. Mistä kuljettaja tietää, odottaako jollain pysäkillä joku vai ei?

Sitten piti hankkia lippu. Itselläni oli muutama vuosi sitten hankittu matkakortti, johon olin joskus ladannut vähän rahaa. Vieläköhän se olisi voimassa? Päädyin kännykkäsovellukseen, jolla kortin voisi lukea. Paitsi että mokoma sovellus kertoi heti kätellyssä, ettei se ”näytä enää kaikkia tuotteita oikein”, mikä kuulemma johtui uuden järjestelmän ”tilipohjaisuudesta”. Vai niin, no sehän on selvä.

Matkakumppani luotti lippusovellukseen, josta bussilipun pystyi lunastamaan. Tämä appi puolestaan neuvoi, että lipun voi ehkä lukaista koodinlukijassa, jos autossa sattuu olemaan koodinlukija. Mistä tietää, onko sitä, pohti seuralainen. Yhdessä tuumin päätimme, että kysymällähän se selviää. Mars linja-autoon ja kuskilta neuvoja pyytämään.

Seuralainen meni ensin ja näytti kuskille kännykkälippuaan. Kuljettaja osoitti sanaakaan sanomatta sormella ensin yhteen suuntaan, sitten peukalolla taaksepäin ja ynähti jotakin. Minä taas painoin matkakorttini kiinni lukijaan ja kysäisin, toimiiko tämä vielä. Sain vastaukseksi urahduksen, jota en osannut tulkita. No, ei meitä poiskaan heitetty ja perille päästiin, joten onnistunut reissu.

Myöhemmin eräs tottuneempi bussimatkustaja kertoi, että pidin ehkä korttia lukijassa liian vähän aikaa, ja seuralaiseni olisi pitänyt laittaa puhelin laitteen alle. Nähtävästi bussissa oppii toimimaan oikein vain matkustamalla bussissa. Ensikertalaiset olkoot omillaan.

Joukkoliikenne ei ole ainoa paikka, missä sorrutaan uskomaan, että kaikki asiakkaat ovat kokeneita konkareita. Yritin hiljattain varata nuohousaikaa, mutta en osannut vastata kaikkiin tarvittaviin kysymyksiin, ja ohjeistus sivuilla oli lähes olematonta – ainakin ensikertalaiselle. Vastaavia esimerkkejä on valitettavan monia. Toimintaa mainostetaan ilman osoitetietoja tai tarkempaa kuvailua ja sitten ihmetellään, kun ei tule ketään uusia. Tai sitten käytetään ammattislangia, jonka vain tietäjät tietää.

Onneksi poikkeuksiakin on. Hiljattain kävimme brunssilla, missä tarjoilija kysyi heti, olemmeko ensikertalaisia. Sen jälkeen hän esitteli meille, mitä mistäkin pöydästä löytyy, missä wc:t ovat sekä milloin ja missä brunssi maksetaan. Joka ruuan kohdalla luki, mitä mikäkin on, ja teepöydässä oli selkeät ohjeet teen hauduttamiseen. Tuli turvallinen ja mukava olo – ja varmasti henkilökunnallekin on helpompaa, kun asiakkaat osaavat toimia oikein. Saatetaan jopa mennä toistekin.

Heidi Nevalainen

Kirjoittaja asuu Kotkassa, mutta ihmettelee tasaisesti ihan koko maailmaa.