Haminan talousalueen uutislehti

Historiafestivaaleille värvätään toimijoita

Haminassa järjestetään ensimmäistä kertaa Miekat, muurit ja musketit -historiafestivaali ensi vuoden heinäkuussa ja ajatuksena on, että tapahtuma järjestettäisiin sen jälkeen joka toinen vuosi.

– Tavoitteena on juhlistaa Haminan vivahteikasta ja kansainvälistä historiaa sotilas- ja kulttuurikaupunkina. Kävijä voi sukeltaa sotaleirien tunnelmaan ja nauttia jännittävistä taistelunäytöksistä, kokeilla taitojaan työpajoissa ja syventää halutessaan osaamistaan mielenkiintoisilla luennoilla. Luvassa on myös teemaan sopivaa musiikkia ja keskiaikaiset markkinat, vetovastuussa oleva Haminan vetovoimapalvelupäällikkö Paula Kouki luonnehtii tulevaa.

Järjestelyissä on mukana myös Hämeen Keskiaikatapahtumat Oy, jolta kaupunki ostaa osaamisen ja tietyn määrän työtä.

– Me annamme koko verkoston ja osaamisen käyttöön, värväämme paikalle viikinkitaistelijoita, musketöörien näytöksiä ja muita ohjelmakokonaisuuksia. Yksi meidän ruokamyyjistä jo kysyi, pääseekö hän mukaan Haminaan, Hämeen Keskiaikatapahtumat Oy:n toimitusjohtaja Hanna Heikkilä innosti viime viikolla Turun bastionin ruutikellarissa järjestetyssä tiedotus- ja verkostoitumistilaisuudessa.

– Hämeenlinnalaisilla on yli 20 vuoden kokemus historiafestivaalien järjestämisestä, mutta tapahtuma-areenoille halutaan ja tarvitaan myös paikallisia toimijoita, Kouki painotti.

– Pääareena on Hamina Bastionissa. Sinne keskitetään markkinat, esitykset, työpajat, taistelunäytökset ja iltaohjelma. Marian kirkon luona pidetään keskiaikaiset markkinat. Nuolilinnakkeen eteen tulee 1700-luvun sotilasleiri, jota kohti mahdolliset myyjät ja esiintyjät levittäytyvä keskiaikamarkkinoilta, Kouki jatkoi.

– Tarvitsemme työpajojen pitäjiä, ohjelmien tuottajia, myyjiä, talkoolaisia, esiintyjiä ja oheispalveluiden tuottajia. Myyntipaikkojen hinnat julkistetaan lähiaikoina.

– Järjestämiskulut tulevat olemaan noin 190 000 euroa. Tavoitteena on saada paikalle 21 000 maksavaa kävijää, mikä tietäisi jo jonkin verran voittoakin.

– Täällä on mahtava käsityökulttuuri. Täytyy vain saada kaikki lapasentekijät ja sukankutojat liikkeelle, Heikkilä vinkkasi.

Hämeen Keskiaikatapahtumat Oy:n tuottaja Veera Viitala rummutti, että äänekkäät myyjät myyvät parhaiten ja hän sanoi, että luova hulluus on sallittua.

– Ideoita otetaan vastaan. Meillä oli Hämeenlinnassa kesällä esimerkiksi lorvailutyöpaja. Ohjeena oli, että mene nurmikolle pötkölleen.

– Olimme myös Tattoossa markkinoimassa Haminassa ensi vuonna järjestettävää historiafestivaalia ja kaikki peukuttivat tapahtumalle. Sanoivat, että hyvä, ettei tule välivuotta. Kannattaa laittaa kutsu kaikille Tattoossa käyneille, Heikkilä sanoi.

Kouki muistutteli, että lisätietoja, vaikka historiallisen puvun ompelemisesta saa epämuodollisissa Historian seurapiirin kokoontumisissa. Kokoontumiset ovat joka toinen tiistai kello 18 Kauppiaantalomuseon Mattilassa, jossa järjestetään myös asiantuntijaluentoja muun muassa pukeutumisesta, käytöstavoista ja ruoasta eri vuosisadoilla. Osallistuminen on ilmaista eikä vaadi ennakkoilmoittautumista.

Lue lisää aiheesta:

Pääsiäisen aikataulut 18.3.-30.3.
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli

Previous slide
Next slide