Avainsana: Näyttely (10)

Kansainvälisin muotitaiteilijamme Jukka Rintala yhdistää nyt luomaansa pukuloistoa ja maalauksiaan haminalaisen lasitaitelija Tamara Aladinin värikylläisiin ja ajattomiin esineisiin.

Kaksi vuotta sitten menehtynyt taiteilija Tamara Aladin pystytti omista lasitöistään näyttelyn Haminan museon yläkertaan 2011.

Keisarillinen Haminan kadettikoulu kaatui suomalaiseen isänmaallisuuteen – Wanhan Veteraanin verkkoseminaari ja näyttely tuovat esiin 200-vuotista upseerikoulutusta ennen ja nyt.

Keisarillisen Suomen kadettikoulun rakennusmiljöötä Haminassa ennen päärakennuksen tulipaloa 1887. Vasemmalla kaksikerroksinen esikuntarakennus, maneesi, yhdyskäytävä päärakennukseen ja ”Kanakoppi”. Uusi päärakennus rakennettiin vanhan taakse. (Kuva Haminan kaupunginmuseon kokoelmista)

Myös lapset viihtyvät erinomaisesti taiteilija Jukka Rintalan Aladinin talvipalatsiin pystyttämässä SatuPalatsi-näyttelyssä.

Taiteilija Rintala lahjoitti Aseman esikoulun Papukajoille vauhdilla luonnostelemansa työn lasten vierailun päätteeksi.

Adventin aika jatkuu Haminan seurakunnassa koronan aiheuttamista tapahtumien peruutuksista ja rajoituksista huolimatta.

Avoin ovi viestii siitä, että kirkko on avoinna sinua varten, sanoo lähetys- ja vapaaehtoistyön koordinaattori Liisa Länsmans. Sille, jolla on jo kaikkea, hän vinkkaa antamaan lahjaksi vaikkapa Skipparin lähetyspuodin hyllyiltä löytyvän suloisen Iltarukouspussin. (Kuva Seppo Sirkka)

 

Tanelinkulmaan avautuu 29.11. Jukka Rintalan ja Matti Vaskelaisen näyttely Satupalatsi.

Kuvaushetkellä Satupalatsi oli vielä rakenteilla. Aladinin suvun tyyliltään uusrenessanssia edustava kaupunkipalatsi on hieno ympäristö Jukka Rintalan ja Matti Vaskelaisen näyttelylle.

Miun Hamina on sähköinen valokuvanäyttely, johon kaikki haminalaiset ja haminamieliset voivat lähettää valokuviaan. Kuvia voi lähettää 8.11.2020 saakka. Kuvien tulee olla Haminasta lähivuosina otettuja

Aamuista maisemaa on kameroineen tutkinut Siiri Husu.

Suunnittelija, muotitaiteilija Jukka Rintalan ja lasitaiteilija Anne Takasen yhteistyössä toteuttama Fantasia-kattausnäyttely Sevenonin lasistudiossa on ollut yleisömenestys.

Kahden eri alan luovan suunnittelijan ajatukset ovat napsahtaneet yksiin niin hyvin, että heti on syntynyt uusia tuotteita yhteistyössä.

Raatihuoneella on pidetty sen pitkän historian aikana useammatkin tanssiaiset. Muotisuunnittelija, taiteilija Jukka Rintalan maalausten ja uniikkien iltapukujen näyttely tuo eloon juhlahetkien tunnelman.

Muotitaiteilijan ympärille loppukuvaan ryhmittäytyneinä takana vas. Kristiina Osola, Anna-Maria Osola-Tähtinen, Ella Tepponen, Jaana Puupponen ja Silvia Jurvansuu. Edessä taitelijan lisäksi myös valtioneuvos Riitta Uosukainen ja kaupunginjohtaja Hannu Muhonen.

Haminan Kirjastogalleriassa on heinäkuun alussa avattu Nuorta voimaa -näyttely. Nimi kuvaa sekä teoksia että nuoria, eteenpäin pyrkiviä taiteen tekijöitä Sanni Korjusta, Karoliina Parkkoa ja Maria Korpelaa.

Karoliina Parkolla (vas.) on käsissään näyttelyssäkin nähtävillä oleva maalaus Ruusut. Näyttelyssä on myös Sanni Korjuksen teos Marilyn Monroe. Nimen saattaisi arvata jo itse maalauksesta.

Raatihuoneen suuren salin historiallisissa puitteissa avataan tänään keskiviikkona taitelija Jukka Rintalan muotiluomuksia esittelevä näyttely Unelmien tanssiaiset.

Tämäkin Jukka Rintalan luomus on esillä huomenna torstaina avattavassa näyttelyssä Raatihuoneella. Näyttelyyn voi tutustua torstaista lähtien 15.8. saakka ti–pe klo 10–18 sekä la–su klo 10–16.