Koronan vuoksi viime keväänä ja kesänä peruttujen esitysten jälkeen harrastajateatterilaisten esittämisen ja esiintymisen palo on suuri.
Sisarukset Hallamaa (vas. Jonna Kajander ja Katariina Myller) taalojen makuun päästyään. Helmer Hallamaalla (Jan Mykkänen) ja Henna Halmeella (Piia Jussila) on muuta mietittävää.
Sirkka Peippo tunnetaan Haminan maisemissa ja vähän etäämmälläkin monipuolisena viihdyttäjänä. Sirkan ura alkoi Haminan Työskin lavalta 12-vuotiaana, kun hän voitti lasten iskelmälaulukilpailut.
Laulukeikoille Sirkka Peippo on valmis aina kun kutsu kuuluu!
Suosittelen Haminan Teatterin uutuusnäytelmää Täydelliset häät pikkujoulun viihteeksi kaikille täysi-ikäisille katsojille. Ohjaaja Henri Saarainen on saanut porukkansa tosi vetreään vireeseen….
Hääfarssin vietävinä Kirsi (Mari Teittinen), Mika (Jan Mykkänen) ja Tommi (Petri Syrjänen).
Perjantaina Haminan Teatterissa ensi-iltaan tuleva Täydelliset häät on Robin Hawdonin kirjoittama farssi, jonka tapahtumat lähtevät lentoon kosteita polttareita seuraavasta aamusta….
Täydelliset häät vaatii tekijäryhmältään myös venymistä. Taiteilijat vas. Katariina Myller, Petri Syrjänen, Joanna Hammarberg, Katri Torro, Jan Mykkänen ja Mari Teittinen.
– Auts! Aina se sattuu tuohon samaan paikkaan. Haminan Teatterin Rölli ja metsänhenki -kesänäytelmän puvustajan Pirjo Kotkavuori-Porkan sormenpäät ovat olleet neulanpistoista…
Pirjo Kotkavuori-Porkka herätteli suutarin 100-vuotiaan singerin röllien nahkakenkien tekoapuriksi.
Kyläteatteri Marmut Mäntlahdesta on saanut Haminan kaupungin vuoden 2018 kulttuuripalkinnon. Valinnan teki kaupunkikehitysvaliokunta ja palkinto on 500 euroa. Kyläteatteri Marmut…
Seuratalo Jukolassa vietettiin Neuvo-teatterin iloisia nelikymppisiä. Sen verran oli aikaa perustavasta kokouksesta, jonka silloinen Vehkalahden kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Pentti Honkonen kutsui…
Melkein jokaisesta näytelmästä on t-paita, joka oli 40-vuotisjuhlaan nostettu seuratalo Jukolan seinälle muistuttamaan historiasta. Teatterilaiset toivovat, että luonnonläheinen, hyväksi esityspaikaksi osoittautunut Lauanniemi pysyisi edelleen kesäteatterin kotipaikkana.
Votkaturistit on suomalaista teatteriyleisöä vuosikymmenien ajan naurattanut komedia. Nyt ilonpitoon pääsevät myös haminalaiset, kun Haminan Teatterin Votkaturistit tulee perjantaina ensi-iltaansa….
Kalle Junttila (Jalle Niemelä) ja viinaksiin taipuvainen Humalikas (Olle Tepponen) lähimatkailun syövereissä. (Kuva: Sofia Virtanen)
Taivaanraapijat on tarina kylmäpäisistä suomalaismiehistä New Yorkin pilvenpiirtäjätyömaalla 1900-luvun alun New Yorkissa. Päähenkilö Jussi Ketola oli muuttanut tuhansien maanmiestensä lailla Suomesta Amerikkaan vuonna…
Kuorokohtauksessa näyttelijät vas. Piia Jussila, Olle Tepponen, Minna Suomi, Tuuli Immonen, Katri Torro ja Juulia Hammarberg. Taaempana Keijo Kumanto, Raimo Kaistala Markku Porkka ja Marko Mäkelä.
Kirjailija Antti Tuuri myhäili tyytyväisenä saatuaan maistiaiset musikaalista Taivaanraapijat, jonka teksti rakentuu hänen kirjaansa. Vuodenvaihteen jälkeen harjoitukset aloittaneen musikaalin maistiaiset…
Kaksi Taivaanraapijoiden tekijää, ohjaaja-käsikirjoittaja Jalle Niemelä (vas.) ja kirjalija Antti Tuuri.