Vedenjumala Ahti kunnioitti hapanvellijuhlaa, kuten perinteeseen kuuluu. Tänä vuonna hänen mukanaan maihin nousi myös pahanilkinen Suikas, joka onneksi saatiin karkoitettua laulun voimalla.

– Tapahtumien keskittäminen on kannattanut, toteaa vapaa-aikapalveluiden päällikkö Sari Rasi.

– Monipuolinen ohjelmatarjonta tuo näkyvyyttä, vierailijoita käy enemmän ja laajemmalta alueelta. Uskon että tällä on ollut virkistävä vaikutus myös kunnan elinkeinoelämälle.

Viikonlopun kävijähuippu oli lauantaina. Kun ohjelma Kalasatamassa polkaistiin käyntiin klo 11 avajaiskulkueella ja seprojen tapaamisella, jonotti alueelle vielä pitkä letka autoja. Ohjelmalavalla riitti mielenkiintoista nähtävää ja kuultavaa koko päiväksi, markkina- ja ravintola-alueella käytiin vilkasta kauppaa ja näyttelyt sekä työpajat vetivät hyvin yleisöä.

Joka neljäs vuosi Suomen puolella pidettävät Sepramarkkinat olivatkin viikonlopun ehdoton hengennostattaja, jonka huipennus oli sunnuntain suuri seprajuhla. Ohjelmassa muistettiin Viron ja Suomen 100:tta. juhlavuotta ja seremoniallisesti luovutettiin sepralippu Viru-Nigulan kunnanvaltuuston puheenjohtajalle Riho Kutsarille. Seuraavat sepramarkkinat ovat Viru-Nigulassa. Seprajuhlan yhteydessä vietettiin myös hapanvellijuhlaa perinteisin menoin. Uudeksi taarastiksi valittiin Timo Alo, joka virkaanastujaispuheessaan totesi rantojen ja meriveden laadun näyttävän paremmalta kuin pitkään aikaan. Kesävirolahtelaisena palkittiin Risto Serola.

  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image

Virolaiset leivonnaiset ovat tunnetusti herkullisia. Leipomo-kahvila Pai Pagarin Ingrid Jogeta ja Esko Nevamaa kaupanteossa.

Nuoret Seprat – Noored Sõbrad on suomalais-virolaista yhteistyötä vahvistava hanke, joka tuo yhteen nuoria ja aikuisia yli Suomenlahden. Harjun oppimiskeskuksessa järjestettiin kuusipäiväinen nuorten kulttuurileiri, joka esittäytyi myös sepramarkkinoilla. Valokuvaus- ja videotyöpajan ohjaaja Pauliina Kuikka sekä leirille osallistunut Jesper Qvist, joka pääsi leirin aikana tutustumaan monenlaiseen kuvauskalustoon.

Lauantain avajaisissa vaihdettiin seremoniallisia lahjoja: Taisto Perheenmies Tytärsaari-seurasta lahjoitti Viru-Nigulan kunnanjohtaja Einar Vallbaumille perinteistä kuorikalaa, virolaisilla puolestaan oli tuomisinaan viljaa.

Kansantanssiryhmä Kökutajad ihastutti korkeatasoisella ohjelmistollaan.

  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image