Ranskan järjestämä EM-turnaus oli täynnä yllätyksiä. Vaiherikas turnaus osoitti, että pienikin maa voi menestyä, kunhan sillä on hyvähenkinen ja yhtenäinen joukkue. Portugalin 10-miljoonainen kansa sai nyt hyvitystä kotikisoissaan 12 vuotta sitten Kreikalle kärsimälleen finaalitappiolle.

Finaalivoitto Ranskasta tuli kuitenkin vaikeimman jälkeen. Joukkueen tähtipelaaja Ronaldo joutui jättämään finaalin jo 20 minuutin pelin jälkeen ja Portugalin pelin luultiin murentuvan.

Kävi toisin. Joukkue on pelannut runsaasti maajoukkueena pelejä myös ilman Ronaldoa: vedettiin hihasta jo koetut taktiset kuviot ja peli saatiin kontrolliin. Vaihtopenkillä työtä valmentajan tukena ja kannustajana teki vaivainen Ronaldo.

Ronaldon siirtyminen sivuun olikin taktinen ongelma finaalivastustaja Ranskalle, jonka pelikartan keskiössä oli juuri Ronaldo: kun mies puuttui, ei Ranska kyennyt muuttamaan pelitapaansa uutta Portugalia vastaan.

Portugalin ohella pienten jalkapallomaiden esiinmarssia veti Islanti, jonka yltämistä turnauksessa puolivälieriin kahdeksan parhaan joukkoon pidettiin sensaationa. Sensaatio oli kiistatta myös kolmen miljoonan asukkaan Walesin kipuaminen aina välieriin saakka; maa oli kirkkaasti paras Brittein saarten kolmesta finaaliturnauksen joukkueesta.

Pienten kansakuntien menestyminen antaa uskoa myös Suomen jalkapallomaajoukkueen tulemiselle. On vain tehtävä pitkäjännitteistä työtä ja luotettava omaan pelitapaan. Pienen maan menestymisen tärkein tekijä on sittenkin yhtenäisyys ja joukkueen jokaisen pelaajan täydellinen sitoutuminen joukkueen hyväksi.

Jorma Haapamäki

Päätoimittaja